'Eetu' s. 15.2.1980 p. 044-028 1329 |
Historiaa: Eetu sai ensimmäisen oman ponin 3-vuotiaana, Pikin. Kilpailu-ura lähti käyntiin 7-vuotiaana, tuntiponi Heralla, piirikilpailuissa. Kahdeksan vuotiaana Eetu voitti piirimestaruus pronssia junioreissa hevosella Palisander. Kilpailuissa kulta mitalin Eetu menetti radan unohduksen takia tehdyn voltin vuoksi, rata oli 110 cm korkea (uusinta 120 cm). Uran tärkein poni Talent hankittiin Eetulle Tanskasta Pertin johdolla vuonna 1991. Vuoden 1993 Eetu kilpaili isolla ponilla, Rocky Dan. Junioreihin Eetu siirtyi jo vuonna 1994, vaikka ponivuosia oli vielä jäljellä. Kilpalukumppaneiksi tuli hevoset Fellini, Fireball ja Ritmitsnoi. Ritmitsnoin 'Risto'kanssa Eetu oli voittamaton pari, menestystä tuli kaikkialla. Vuonna 1995 Risto myytiin kuitenkin USA:aan, jossa menestystä tuli paljon. Risto kilpaili mm. Sydneyn olympialaisissa vuonna 2000 USA:n joukkueessa. Suomen mestaruus pronssia 1995 ja 1996 Eetu voitti Monkey Busineksella. Yksi Eetun hienoimpiin ja menestyneimpiin hevosiin lukeutui ori Harperis, jolla tuli voitto mm. Göteborgissa( young rider kraft cup) vuonna 1996. Vuonna 1997 Eetun uudeksi kisakumppaniksi hankittiin kimo ruuna Second To None. 'Nancyn' kanssa tuli menestystä kansainvälisiä kilpailuja myöten, mm. sijoitus vuonna 1999 nuorten Euroopan mestaruuskilpailuiden avausluokassa. Vuonna 1999 Nancy myytiin USA:han. Tällä hetkellä Eetulla on ratsastettavana Big Capitol. Lisäksi Eetu kilpailee kaudella 2008 myös Essin Ligalla. Hevosten lisäksi Eetu kilpailee ja ratsastaa myös valmennettaviensa hevosia ja kouluttaa nuoria hevosia, esim. welsh-poni ori Ty's Sonin Eetu koulutti alusta asti oripäiville, jossa Ty's Son oli ainut joka sai jalostusluvan ja hienot arvioinnit. Eetun elämään kuluu hevosten lisäksi Jackrussellin terrieri siskot, Tanskasta tulleet Thelma ja Louise sekä aviomies Toni Auvinen. Ratsastuksenopettajakoulutuksen lisäksi Eetu on käynyt valmentaja I ja II-tason koulutukset. Parhaita saavutuksia: * 1991 pikkuponien tyylimestaruus kulta * 1992 Pohjoismaiden mestaruus, joukkue pronssi, pikkuponilla isojen ponien joukkueessa Pohjoismaiden mestaruus, henkilökohtainen 6. sija, pikkuponilla isojen ponien mestaruudessa * 1993 Pohjoismaiden mestaruus, henkilökohtainen prossi, isot ponit * 1994 Pohjoismaiden mestaruus, joukkue hopea Suomen mestaruus, kulta, juniorit * 1995 Suomen mestaruus, pronssi, juniorit Göteborg Young Rider Kraft Cup- voitto * 1996 Suomen mestaruus, pronssi, juniorit Göteborg Young Rider Kraft Cup-voitto * 1998 Pohjoismaiden mestaruus, joukkue hopea Suomen mestaruus, pronssi, juniorit * 1999 Euroopan mestaruuskilpailuiden avajaisluokan sijoitus, nuoret Lisäksi lukuisia sijoituksia ja voittoja Saksassa ja kansainvälisissä kilpailuissa.
|